Kirjoituskilpailun voittajateksti - aiheena Luonnossa Lahdessa

Lahden kaupunginkirjasto järjesti kirjoituskilpailun, kun Lahti oli Euroopan ympäristöpääkaupunki. Osallistuin ja voitin. Palkinnoksi sain alla olevan kuvan, joka pääsi kehyksiin seinälleni. Kuvan alla on teksti, jolla sain palkinnon. Osallistujia ei ehkä ollut kovin monta, mutta voitto kannusti kirjoittamaan enemmän. Kirjoittaminen on erinomainen harrastus -  kuten lukeminenkin. 

Anssi Vaalion kuvitus tekstiini

Rakas Aatos, 

Kirjoitan kirjeen, kun en muuten sinua tavoita.  

Lähtösi jälkeen halusin muuttaa. Kaipasin luontoa ja rauhallista ympäristöä, mahdollisuutta huomata vuodenaikojen vaihtuminen muustakin kuin kalenterista, ihmisten vaatteista ja siitä, ovatko autot lumisia vai kuraisia. Lähdin Lahteen - lähemmäksi meille kummallekin rakasta Päijännettä.  

Tasaiselta Uudeltamaalta tänne muuttaminen tuntui hyvältä. Olen onnellinen järvien, metsien ja mäkien keskellä. Tyynen järven pinta ja metsässä mäen taakse katoava polku ovat elämän kuva: tässä hetkessä kirkas, kuulas ja selkeä kuin kesäinen vesi, mutta tulevaa emme näe. Kukapa voisi tietää, mitä polkumme varrella mäkien ja mutkien takana on meitä odottamassa.  

Muistan, kun mietit, miten sama mäki voi olla yhtä aikaa ylämäki ja alamäki. Toinen pää kohoaa kohti taivaan  pilviä ja toinen puoli valuu toiseen suuntaan, alaspäin. Taivasta päin tallustaessa tulee helposti hiki ja hengästyy. Alaspäin menee mukavammin, mutta mielessä on tieto siitä, että edessä on uusi ylämäki. Ellei kulkija sitten käänny takaisin, mutta silloin on taas ylämäki edessä. Jotenkin papilliseen tapaan (vaikka insinööri oletkin) onnistuit vielä rinnastamaan myötä- ja vastamäissä kulkemisen parisuhteeseemme.  

Löysin itselleni sopivan, valoisan ja kauniin asunnon mäen päältä Metsämaan kaupunginosasta. Parvekkeelta ja ikkunoista näkyy vanhaa kuusimetsää. Vettä en näe, mutta minulle riittää tieto siitä, että pienen kävelymatkan takana on järvi - kävelenpä sitten mihin suuntaan tahansa. Ja usein kävelenkin. Metsiin on tallattu polkuja ja järville pääsee myös teitä ja latuja pitkin. Liikkuminen on helppoa jopa minunlaiselleni laiskottelijalle. 

En ole täällä vielä käynyt kalassa. En pidä pilkkimisestä. Kylmällä jäällä kököttämisessä ei ole muuta mukavaa kuin repussa termospullossa muhineen kuuman kaakaon nauttiminen. Heikot jäätkin pelottavat. Odotan ensi kesää ja mahdollista mukavaa kalakaveria – kuten vaikkapa sinua. Kertovat, että Vesijärvestä nousee helposti kuhaa, haukia ja ahvenia. Veneen olen jo kirjoittanut ostoslistaani. Ellen kalasta, niin ainakin voin soudella saariin ja katsella kaupunkia kauempaa ulapalta. Kesäiset uimarannatkin houkuttelevat pulahtelemaan virkistävässä vedessä. Järvivesi täällä Lahdessa on uimiseen paljon pehmeämpää kuin se merivesi, johon Helsingissä totuimme. Siellä oli vedessä pehmeää vain levä.  

Täkäläiset kuuset ovat julman ja pelottavan näköisiä suuria puita. Illan hämärtyessä niiden tummuus ja uhkaavuus korostuu, mutta se tekee oloni turvalliseksi. Olo on kuin oravanpojalla, jonka pesä on kuusen kätköissä. Piikikäs puu pelottaa pahan pois. Olen nyt löytänyt sellaisen kuusen, josta kerran puhuit. Kuusipuun, jonka latva on kuin risti. Siinä on metsän kirkko, sanoit. 

Viime kesänä mustikka-aikaan kuljin metsässä ja ajattelin sinua. Pysähdyin nauttimaan hiljaisuudesta ja juuri silloin joku rapsahti. Jotain ruskeaa liikahti edessäni. Hämmästyin. Se oli metsäkauris, kaunis kuin Disneyn Bambi, jota niin rakastit. Sukkelasti se puikahti pakosalle. Vain vieno henkäys tuulahti luokseni ja kietoi ympärilleni tuoksun, joka oli raikas kuin sinun paras partavetesi. Aika pysähtyi. Ilma oli äkkiä helpompaa hengittää kuin koskaan oli ollut. Tunsin, että maailma on suurempi  kuin oma mieleni. Olin aivan varma, että olit silloin luonani. En ollut yksin. 

Rakas Aatos, vasta täällä luonnossa liikkuessani olen oppinut ymmärtämään sinua. Sinulla on metsämiehen mieli, luonnonystävän sielu ja eränkävijän elämäntavat. En enää lainkaan ihmettele, että lähdit. Ihmettelisin, jos palaisit pääkaupungin kivierämaahan jatkamaan insinöörityötäsi pölyttyneessä toimistossa. Uskon, että viihdyt hyvin siellä Huippuvuorilla. Toivon, että kirjoitustyösi sujuu hyvin ja omaelämäkertasi muotoutuu siellä sellaiseksi, että voit olla itsestäsi ylpeä.  

Joskus yksinäisinä hetkinä haaveilen, että voisit vielä palata minun luokseni. Omana itsenäsi. Ilman insinööriroolia. Täällä Lahdessa myös sinun kaltaisesi metsien mies ja kalavesien kuningas varmasti viihtyisi. Lahden luonto on avannut minun silmäni näkemään ja ymmärtämään, miten sinä ja minä voisimme vielä onnellisina jatkaa elämäämme yhdessä. Metsien, mäkien ja järvien keskellä. 

Sinun  
Unelma 

Kunniakirja