Metsämaan mummun mietteitä

  Luin kirjan Riitta Jalonen: Omat kuvat   ( Tammi 2022)     Luen kirjoja viihtyäkseni, unohtaakseni ikävät asiat ja saadakseni tilaisuuksia kurkistaa toisten ihmisten elämään ja ajatteluun. Riitta Jalosen Omat kuvat ei ollut kevyttä viihdettä eikä tarjonnut pakoa ikävistä asioista, mutta avasi tilaisuuden porautua kirjailijan ajatusmaailmaan. Ensivaikutelma oli tekotaiteellista, sekavaa synkistelyä, jonka ymmärtäminen asetti samanlaisia haasteita kuin kubistisen maalauksen tulkitseminen. Tarkempi tutustuminen paljasti syvällisen, tiiviin tekstin, jossa on tarkkaan mietittyjä, aforismien kaltaisia kielikuvia ja monisäikeinen kertomus sairauksien varjostamasta elämästä.  Kirjan luettuani mieleen nousi Kantelettaren säe: ”Soitto on suruista tehty, m urehista m uovaeltu . ” Niin paljon kipua, tuskaa, surua ja sairautta kirjassa käsiteltiin. Huumorin pilkahduksia, toivoa ja hymyä kyynelten läpi jäin kaipaamaan.                        K irjoittajan suru, menetykset ja kaipaus tarjoavat sam

Mielipide kirjasta Sofie Sarenbrant Sielunkumppani  WSOY 2023 Rohkenen jälleen julkaista oman mielipiteeni lukemastani kirjasta. Itse olen kirjailijaksi haaveileva, tuskin koskaan sellaiseksi tuleva ja koen suurta nöyryyttä ja uteliaisuutta kohdatessani kirjoittajan, jonka kirjoja on käännetty 17 kielelle ja myyty yli 5 miljoonaa kappaletta. Mietin tietysti, mitä kirjasta voisin kirjoittajana itse oppia.  Ruotsalainen Sofie Sarenbrant on dekkarinkirjoittajana menestynyt, sitä en ihmettele. Ihmettelen sen sijaan sitä, miksi en ole aikaisemmin lukenut yhtäkään hänen kirjoittamaansa teosta. Nyt eteeni tullut Sielunkumppani on nimittäin jo kymmenes kirja poliisi Emma Sköldistä kertovassa sarjassa. Hieman lukiessa haittasi se, että kirjan henkilöille on tapahtunut aikaisemmissa kirjoissa paljon sellaista, johon nyt vain lyhyesti viitataan. Ilman aikaisempaa tuttavuutta, monien sisäiset motiivit ja ajatusten syyt jäävät lukijan arvailujen varaan. No, eihän tämäntyyppisen kirjan tarkoituskaan