Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Osoite muuttui

Kuva
Uudessa kodissa esineet etsivät paikkaansa. Silmälasit eivät pääse katoamaan, kun nalle pitää niitä silmällä. Olen nyt nukkunut pari yötä uudessa asuinpaikassani, kuunnellut koronanhiljaisuutta ja vähitellen toipunut muuttorumbasta. Rumbaa se olikin- eli kävi kuin tanssi kesällä. Hiki virtasi ja miehiä tarvittiin. Kiitos Raimo, Jouni ja Marko. Muuttavan on muuten muistettava, että yksi muuttoilmoitus ei riitä vaan niitä tarvitaan kolme: yksi postiin (josta se välittyy viranomaisille) ja lisäksi taloyhtiöön,  josta muuttaa ja siihen, johon muuttaa. Kavereille, joiden osoitteen tietää, voi lähettää postista ilmaiseksi saatavia Osoite muuttuu -kortteja. (Itse hain ärrältä). Helpommaksi havaitsin kuitenkin osoitteen ilmoittamisen sähköpostissa tai muissa digitaalisissa viestimissä. Etanapostiosoitteita kun en ole muistanut tallettaa. Kirjeiden lähettely on jäänyt menneeseen aikaan... Osoitteen muuttumisesta kannattaa ilmoitella. Tännekin oli posti kantanut edellisten asukkaiden post

Tarvitaanko keittiössä taikinapyörää?

Kuva
                                          Taikinapyörä, jota myös leivinpyöräksi kutsutaan Muutto uuteen kotiin alkaa vanhan kodin raivaamisella. Uusi koti ei tunnu uudelta, jos kaikki siellä on samoin kuin vanhassa kodissa. On tullut aika luopua vanhasta, siirtyä eteenpäin ja antaa itselle tarpeeton niille, jotka tarvitsevat. Kun on asunut samassa paikassa 25 vuotta ja perinyt sota-ajan eläneeltä äidiltään vanhojen esineiden lisäksi ajatusmaailman, jossa mitään ei saa heittää hukkaan, tavaramäärä asunnossa lähentelee tähtien määrää taivaalla. Konmaritus kohdallani on jäänyt pohdinnan asteelle, mutta nyt täytyy käyttää sitäkin ajatusmallia raivaustyön helpottamiseen.  Jokaisen esineen kohdalla on mietittävä, tarvitaanko tätä uudessa kodissa (enhän tarvinnut sitä täälläkään)? Tuottaako tämä esine minulle iloa? Täytyykö minulla todella olla seitsemän kruunukorkinavaajaa, kun en koskaan juo mitään kruunukorkitettua? Mihin tämä mahtuu, kun uusi koti on vanhaa pienempi? Voink

Voiko elämää hallita?

Kuva
Ihmisen pitää olla varovainen toiveissaan ja unelmissaan, sillä ne voivat toteutua. On helppoa haaveilla melkein mistä tahansa, mutta jaksatko haaveissasi miettiä myös kaikki mahdolliset seuraukset? Itse muistan haaveilleeni leppoisista eläkepäivistä, jolloin olisi aikaa toteuttaa tuhansia ihania (ja työkiireiden takia tekemättä jääneitä vähemmän ihania) asioita. Olen nyt ollut eläkkeellä kohta vuoden. Mitä olen toteuttanut? Enimmäkseen lokoisan oleilun ja vanhojen elokuvien katselun. No, mikäpä tässä. Haaveillessani ihanasta vapaa-ajasta unohdin olevani aina se sama laiska ja mukavuudenhaluinen olento, jonka on vaikea tarttua uusiin asioihin. Kuitenkin käy helposti niin, että jos et itse tartu asioihin, ne tarttuvat sinuun; et hallitsekaan elämääsi vaan se hallitsee sinua ja tuo eteesi asioita, joihin et ole varautunut. Minulle kävi niin ihanasti, että elämä antoi lapsenlapsen ja pian toisen ja kolmannenkin. Kaksi kullannuppua syntyi kotikaupunkiini, mutta yksi pullahti maailmaan