Blogini ja koronaminä


Uskolliset blogini lukijat (kiitos teille kummallekin) kyselivät, miksi en pitkään aikaan ole kirjoittanut mitään. He epäilivät, että olen uupunut tai koronoitunut, laiskistunut tai vanhuuttani vain unohtanut koko blogin. No näin ei ole. Päinvastoin. Olen hyvinkin virkeä, terve, puuhakas ja kirjoittamista ajatteleva. Tosin pelkällä ajattelulla ei tekstiä synny.

Olen pitänyt luovan tauon ja haudannut itseni hiljaisuuteen somemaailmassa. Olen elänyt aktiivisesti tässä oikeassa maailmassa, missä sanoja puhutaan ja kuunnellaan pikemminkin kuin kirjoitetaan ja luetaan. Maailmassa, jossa kommunikoidaan toisten ihmisten kanssa ilman sähköisiä välineitä ja jossa kohdataan kasvoista kasvoihin - vaikka puolet kasvoista olisikin koronamaskin takana piilossa. 

Minä tässä mietin, kannattiko laittaa huulipunaa

Ilman koronaa olisin varmaan kohdannut muitakin ihmisiä kuin tyttären perhettä, jossa käyn lapsenlasta hoitamassa. Korona on kuitenkin kehittänyt kontaktikammon - vai itsekö lienen sen itselleni kehitellyt. Joka tapauksessa keskusteluja kaipaan ja niiden puutteessa ryhdyin taas kirjoittamaan blogitekstejäkin. 

Kirjoittaminen on tapa keskustella itsensä kanssa. Hyvä tapa. Harvoin syntyy riitoja. 

Äskettäin törmäsin väitteeseen, jonka mukaan tällainen päiväkirjamainen blogi on kelvotonta sillisalaattia. Hyvä blogi kun tarjoaa valikoidulle kohderyhmälle ratkaisuja sen ongelmiin, ja on lisäksi hakukoneoptimoitu, hyvin kirjoitettu, kauniisti kuvitettu ja kiinnostava.

Mutta minähän en usko, että "kohderyhmälläni" tai siihen kuuluvilla lukijoillani (kummallakaan heistä) olisi ongelmia. Ei ainakaan sellaisia, joihin minä osaisin antaa neuvoja. Enkä muutenkaan suhtaudu bloggaamiseen ammattimaisesti tai erityisen kunnianhimoisesti. Hyvään kirjoittamiseen silti pyrin. 

Yritän kyllä kehittyä blogistiikan salaperäisen tien kulkijana ja päästä lopulta perille, vaikka en tiedä minne. 

Blogini tarkoitus on kertoa tuttaville, ystäville ja muille mummumaailmasta kiinnostuneille, mitä minulle nyt kuuluu ja mitä mietin,  kun en enää käy töissä juttelemassa ja vaihtamassa ajatuksiani. Kaipa tämä korona-ajan viihteestä käy ja tuo vaihtelua enemmän kuin television päivittäin  samanlaisina toistuvat ohjelmat.

Blogin lopussa on kommenttikenttä, johon jokainen lukija voi omia aatoksiaan kirjata. Luen niitä mielelläni ja vastaankin.  Onhan se melkein kuin keskustelua.

Löysin näköispatsaani Lahden kaupunginsairaalan pihalta


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirja-arvostelu /Minna Haapasalo, Tilkkuterapiaa

Kirja-arvostelu: Sofie Sarenbrant; Sielunkumppani

Kirjoituskilpailun voittajateksti - aiheena Luonnossa Lahdessa