Millainen on hyvä isoäiti?

Isäni vanhemmat 1900- luvun alkuvuosina.

En ole koskaan tavannut omia isovanhempiani. Kuolivat ennen kuin synnyin, joten mummon malli minulle on muodostunut lähinnä siitä, millainen oma äitini oli mummoksi tultuaan.  Vaikka en haluaisikaan olla samanlainen kuin hän, huomaan silti huokailevani ihastuneesti Vauvalle aivan samoin kuin hän: ”Aaaa-ii” niin, että aa:n kanssa kummallisesti kuuluu myös h-äänne ja loppu-ii kiekaistaan kimeisiin korkeuksiin.

Itse olin jo aika vanha (35 ja 40 v.) kun omat lapseni syntyivät. Tuolloin 1920-luvulla syntyneet omat vanhempani olivat jo isovanhempina enemmän hoidettavia kuin hoitavia.  Huomasin kyllä, että huolehtiminen omista lapsistaan ja vanhemmistaan samanaikaisesti ei ole tavoittelemisen arvoinen tilanne. Mikäli suinkin mahdollista, on huolenpitohommia hyvä jakaa. Sillä tavalla hoitaa itseäänkin.

Isoäiti voi toimia PR- henkilönä lastenlasten ja elämän välillä. Tehtävässä onnistuminen vaatii läsnäoloa, lapsen tarpeiden huomaamista ja turvallisuudentunteen ylläpitämistä. Jokapäiväisen elämän tapahtumien, kuten syömisen, leikkimisen ja nukkumisen toistuminen säännöllisesti luo rytmin, jossa lapsiperheen ja isovanhemmankin on helppo elää ja hengittää. Syntyy ilmasto, jossa rakkaus kasvaa.

Sain eläkkeelle jäädessäni kollegoiltani Vappu Taipaleen kirjoittaman Isoäitikirjan. Voin suositella tätä monipuolista kirjaa kaikille, joita naisen asemaan ja elämään liittyvät kysymykset kiinnostavat. Kirja on viisaasti ja hauskasti kirjoitettu ja sen luettuaan voi olla kiitollinen menneiden sukupolvien työstä ja myös siitä, että itse saa elää mummovuosiaan juuri tällä vuosisadalla.

Hyvä lahja isoäidille. Suosittelen.