Mikä tekee asunnosta kodin?

                                   

Tyhjä huone ei ole koti.

Muutin itsekseni asumaan 1960-luvun lopulla rakennettuun kerrostalokaksioon. Huoneisto kaikui tyhjyyttään ja haiskahti oudolta, vieraan perheen pölyltä, vaikka kaikki paikat olivatkin kiiltävän puhtaiksi pestyjä.
Miten tästä saa kivan kodin, mietin. Ikkunoille  kukkasia ja keittiöön yrttiruukkuja, vaikka ikkunalautoja ei niille olekaan. Mukavat huonekalut tietysti - mutta uusiin ei ole varaa. Kaikuja vaientamaan tarvitaan mattoja, verhoja ja muita tekstiilejä... onneksi niitä oli kertynyt entiseen asuntoon ja moneen kertaan muuttaneet lapsenikin halusivat luopua joistain heille tarpeettomaksi käyneistä tavaroista.
Maailma ja varsinkin netti pursuilee ihania sisustusideoita, joissa ei ole muuta vikaa kuin se, että ne ovat jonkun toisen, eivät minun ajatuksieni mukaisia. Ja kodin on tarkoitus olla minun näköiseni. Siis minkä näköinen? Eihän koti voi olla harmaahiuksinen ja pullea? Ei. Mutta koti voi olla valoisa, iloinen ja mukava. Tai synkkä, pimeä ja tylsä. Jälkimmäinen en aio olla.

Kirpputorilta löytyi kotiani kuvastava pyyhe. Se pääsi seinälle.

Kuukauden olen nyt täällä asunut ja hyvin viihtynyt. Toistaiseksi en ole hankkinut muuta uutta kuin nojatuolin ja sekin on kirppislöytö. Koska itse olen jo aika iäkäs eikä asuintalokaan ole uusi, ovat vanhat, käytössä kuluneet esineet osoittautuneet sopivasti minun näköisikseni. 

Olen huomannut, että elämässä kannattaa hankkia ja säilyttää asioita, joista todella itse pitää. Sellaisten ympäröimänä on helppoa olla tyytyväinen ja onnellinen. 

On viisasta pitää silmät auki ja tutkailla, mikä itseä miellyttää. Paljon on turhaa tarjolla ja jos hankit sellaisen esineen, josta pian haluaisit päästä eroon, oletkin hankkinut vain harmia ja huolta. Iloiseksi tekeviä asioita ei ehkä voi olla liikaa. 

Kyllä täällä nyt viihtyy